kuva @valokuvaaja_helenapeltonen
Heippa,
Olen Pirjo Lastikka, perheen äiti ja intohimoinen koiraharrastaja. Koiria on ollut omassa taloudessa reilu 20 vuotta ja olen harrastanut koirillani PK-lajeja lähes saman verran. Olen kisannut palveluskoirien henkilöetsinnässä, metsäjäljellä, erikoisjäljellä eli nykyisi IFH:ssa sekä suojelussa eli IGP:ssä.
Koirat ovat minulle henkireikä, liikkuttajia ja parhaita ystäviä. Jokainen koira on ollut minulle tutkimusmatka. Vaikka pidänkin kilpailemisesta, on jokaisen koiran kanssa menty koiran ehdoilla ja harrastettu niitä lajeja mihin kunkin koiran rahkeet on riittänyt. Samalla omat taidot on kehittynyt, kun aina ei kohdalle ole osunut sitä 'täydellistä' harrastuskoiraa. On pitänyt miettiä, analysoida, etsiä tietoa ja tutkiskella myös itseä. Ja se varmasti onkin koiraharrastuksen suola, että kaikki vastaukset ei tule oppikirjoista eikä oppimisteorioista. Koskaan et voi sanoa olevasi valmis tai tietäväsi kaikkea. Mitä pidempään on koirien kanssa harrastanut, on nöyryys lisääntynyt. Nyt tiedän ehkä hitusen mitä en tiedä ja mitä haluan oppia lisää. Ja mitä enemmän opiskelen niin sitä enemmän minulla on annettavaa myös sinulle.